Verkkosivujen ylläpito

“Riikan kanssa työskentely oli superkivaa ja helppoa. Itselläni oli vahva visio sivujen ulkoasusta ja värityksestä sekä myös teksteistä. Riikka sai nopeasti kiinni tavoittelemastani tunnelmasta, ja toi ideoillaan teknisesti lisää syvyyttä sivuihin ja sisältöön. Yhteistyömme jatkuu edelleen, sillä kun hyvän yhteistyökumppanin on kerran löytänyt niin eihän siitä halua irti päästää.”

Emmi Immonen, Kahoha

kahoha.fi

Ylläpito on termi, jolla yksi tarkoittaa yhtä ja toinen toista. Niinpä selvennän ensin, kuinka erilaiset ylläpitotermit eroavat toisistaan.

Tekninen ylläpito tarkoittaa sitä, että sivuston lisäosien, teemojen sekä WordPressin ytimen päivityksistä ja turvallisuudesta huolehditaan säännöllisesti. WordPress-sivustoilla on aina yleensä vähintään muutama lisäosa, ja olenpa nähnyt sellaisiakin sivustoja joissa lisäosia on useita kymmeniä. ​Lisäosissa ei oikein käytettynä ole mitään vikaa, mutta mitä enemmän lisäosia sivustolla on, sitä useammin niitä täytyy päivittää. Lisäosien päivitys on tärkeää, sillä päivittämätön lisäosa on tietoturvariski. Sen kautta sivustolle voidaan mahdollisesti hyökätä, ja pahimmassa tapauksessa koko sivusto muuttuu käyttökelvottomaksi. Useimmiten kuitenkin lisäosa saattaa lakata toimimasta, tai rikkoa jotain sivustollasi. Lisäosien lisäksi myös itse WordPress-alusta täytyy päivittää uuden version julkaisun jälkeen.

Päivitysten yhteydessä otan aina varmuuskopion. Useat hostingpalvelut tarjoavat lisämaksusta automaattisia päivityksiä lisäosille ja WordPressin ytimelle. Pienellä sivustolla nämä voivat toimia, mutta siltikin on mahdollista, että päivitysten yhteydessä sivustolla jotain menee rikki. Tämä johtuu siitä, että kaikki lisäosat eivät päivity samassa tahdissa kuin itse WordPress, ja niiden välille aiheutuu konflikti. Itse suosin manuaalisia päivityksiä, eli teen ylläpitoa säännöllisesti käsin päivittäen. Tällöin näen, jos sivustolla jotain hajoaa, ja pystyn palauttamaan aiemman version sivustosta, jotta sinun liiketoimintasi ei kärsi kaatuneesta sivustosta tai verkkokaupasta.

Aika harva sivuston omistaja muistaa näitä päivityksiä käydä tekemässä, ja siksi astunkin apuun myös tässä kohtaa. Tekninen ylläpito käsittää säännölliset WordPressin alustapäivitykset, lisäosien päivitykset sekä varmuuskopioinnin. Saatavilla on lisäksi myös sisällöntuotannollista ylläpitoa sekä uudistus- ja korjaustoimenpiteitä.

Sisällöntuotannollisella ylläpidolla tarkoitetaan muutosten tekemistä sisältöön, eli yleisimmin kuvien ja tekstien vaihtamista, lisäämistä tai muokkaamista. Sivuston korjaus- tai muutostoimenpiteet puolestaan eivät ole varsinaista ylläpitoa, vaan nimensä mukaisesti joko sivuston korjausta tai jotain muita kuin sisällöntuotannollisia muutoksia. Tällaisia voivat olla uuden toiminnallisuuden lisääminen (kuten vaikkapa ajanvarauskalenteri tai puuttuvan evästekyselyn lisääminen) tai sivustorakenteen muutos. Tähän sisältyvät myös kaikenlaiset selvittelyt sellaisissa tapauksissa, joissa sivusto ei toimi oikein, tai sivusto on jopa lakannut kokonaan näkymästä.

Ylläpitoasiakkaana saat valita yhden tai vaikkapa kaikki kolme, sillä tekninen ylläpito on jatkuva sopimus, mutta sisällöntuotannollisesta ylläpidosta sekä korjaus- tai muutostoimenpiteistä et maksa mitään jos et ole apua tarvinnut. Helppoa!