Koulutuspalvelut

WordPress on maailman suosituin sisällönhallintajärjestelmä, jonka päällä lepää pienten toimijoiden lisäksi sellaisiakin järkäleitä kuin Sony Music, Vogue, Walt Disney ja New York Post. Noin 75 miljoonaa sivustoa pyörii moottorinaan WordPress, ja on arvioitu että joka päivä maailmaan putkahtaa viitisen sataa uutta WordPress -sivustoa.

WordPress on suosituin alusta monestakin syystä. Se perustuu avoimeen lähdekoodiin, jota kehittää valtava joukko vapaaehtoisia devaajia. Näin ollen se on ilmainen, ja kehittyy koko ajan vastaten aina vain paremmin käyttäjien tarpeisiin. Samalla WordPressin tietoturvaa kehitetään jatkuvasti. Se on myös hakukoneystävällinen, joka ei ole ihan pieni asia nykyisessä maailmassa jossa Google voi nostaa tai tuhota yrityksiä.

Ei siis ole liioiteltua väittää, että lähes jokainen meistä on jollain tavalla tekemisissä WordPressin kanssa. Sen lisäksi että käytämme tietämättämme tätä julkaisualustaa lukemiseen, yhä useampi on tulee pääsemään kosketuksiin blogin, yrityksen sivuston tai verkkokaupan sisällöntuottamisen kanssa.

WordPressin hyvä puoli on sen tunnettuus, jolloin myös tietoa on saatavilla valtavasti. Jos aloittaa opiskelun lähes nollista, saa yrityksen ja erehdyksen kautta kuitenkin huomaamattaan aikaa kulumaan ihan perusasioidenkin opetteluun. Kuinka lisään kuvan mediakirjastoon, kuinka muutan sen kokoa, pitikö uuden tyypin nimitysuutinen nyt laittaa artikkeleihin vai tehdä siitä sivu?

Kun jokainen sisällöntuotannon kanssa tekemisissä oleva tiimiläinen on saanut napakan alkukoulutuksen asiaan, on sisällöntuotanto huomattavasti helpompaa ja monet virheet voidaan välttää. Ja usko pois, se on varmasti myös halvempaa!

Yritysten lisäksi oppilaitoksissa tulisi käydä läpi WordPressin perusteita, sillä eri alojen opiskelijat tulevat tulevaisuudessa tarvitsemaan tätä taitoa työelämässä tai yrittäjyydessä.

Laitetaanko yksi WordPressin koulutuspaketti?