MattJust Boost It -verkkosivusto

MattJust Boost It

Sain vinkin tuttavaltani LinkedInissä, että Jenna kaipasi yrityksensä MattJust Boost It verkkosivustolle uutta ilmettä. Otinkin Jennaan yhteyttä, ja valikoiduin verkkosivuston uudistajaksi. Tämä sivusto toimii WordPress.comissa, eli WordPressissa kylläkin, mutta alusta on aivan erilainen kuin  WordPress.orgin avoimen lähdekoodin alusta. Kirjoittelinkin aiheesta aiemmin blogissani.

Koska alusta oli jo olemassa ja maksettuna, ei ollut järkevää tässä vaiheessa lähteä siirtämään koko sivustoa alustalta toiselle, joten päätimme että teemme sivustolle näyttävän ehostuksen ja rakenteen fiksauksen. Samalla uudistimme myös brändin visuaalisen ilmeen sekä jo alun perinkin kivan logon vastaamaan uutta ihanan pirteää yritysilmettä!

Yhteistyö Jennan kanssa sujui mielettömän hyvässä yhteishengessä reippain ottein ja valmista saatiin jälleen kerran ennätysajassa!

Jennan palveluihin kuuluu sekä yksityisten henkilöiden että yritysten boostaus. Yksilöitä hän auttaa mm. työnhakuun ja työhaaveisiin liittyvissä pohdinnoissa, ja yrityksille puolestaan tarjolla on niin brändin ja toimintasuunnitelman selkiyttämistä kuin Some PT:n palveluita markkinoinnin parissakin. Käy tsekkaamassa!

mattjustboostit.com

Brändi-ilme, Verkkosivustot